Eilen, tänään ja huomenna

2.3.-28.3.2026
Eilen, tänään ja huomenna

Minttu Johansson

2.3.-28.3.2026

Eilen, tänään ja huomenna.

Näyttelyni syntyi 50-vuotis syntymäpäivieni kynnyksellä – ei juhlapuheena, vaan pysähtymisenä. Hetkenä katsoa taaksepäin ja samalla ympärille: siihen, keitä olen kohdannut ja mitä nuo kohtaamiset ovat minuun jättäneet.

Näyttelyn naivistiset keramiikkaveistokset kuvaavat ihmisiä ja tapahtumia, jotka ovat koskettaneet minua, muovanneet minusta sen, joka olen tänään. Ne eivät ole muotokuvia sanan perinteisessä merkityksessä, vaan muistumia tunteista, hetkistä ja suhteista. Jälkiä, jotka ovat jääneet – joskus lempeästi, joskus kivuliaasti.

Usein ajattelemme, että meidät määrittävät onnistumiset ja hyvät hetket. Oma kokemukseni on kuitenkin, että juuri haasteet, vastoinkäymiset ja säröt kasvattavat meitä kaikkein eniten. Ne pakottavat katsomaan itseämme rehellisesti, löytämään voimavaroja joista emme tienneet ja ottamaan vastaan toisen ihmisen merkityksen elämässämme.

Monet ihmiset ovat tulleet elämääni juuri oikeaan aikaan. Jotkut ovat jääneet pitkäksi aikaa, toiset vain hetkeksi – mutta heidän vaikutuksensa on ollut pysyvä. Haluan tällä näyttelyllä tehdä nämä ihmiset näkyviksi. Värikkäät veistokset ovat kunnianosoituksia kohtaamisille, jotka ovat kantaneet, pysäyttäneet, haastaneet ja lohduttaneet.

Naivismi antaa minulle vapauden ilmaista asioita suoraan ilman suojakerroksia. Sen kautta voin katsoa elämää lempeästi, vaikka aiheet eivät aina ole kevyitä. Veistoksissa on tilaa keskeneräisyydelle, epätäydellisyydelle ja inhimillisyydelle – aivan kuten elämässäkin.

Tämä näyttely on kiitos. Kohtaamisille. Ihmisille. Ja niille hetkille, jotka ovat tehneet minusta minut.

Eilen, tänään ja huomenna

Työt